Auringonkukkanauha (Hidden disabilities Sunflower lanyard) on näkymättömän vamman kansainvälinen symboli. Se on kehitetty hienovaraiseksi tavaksi osoittaa, että sitä kaulassaan pitävällä ihmisellä on näkymätön vamma ja mahdollinen lisäavun tarve. PAUTin Nuoret Aktivistit myyvät auringonkukkanauhoja omalla logolla rahoittaakseen toimintaansa.
Auringonkukkanauha on lähtöisin Britanniasta, jossa se kehitettiin ja otettiin käyttöön vuonna 2016 helpottamaan matkustamista. Auringonkukkanauha tunnistetaan Britanniassa laajasti lentokentillä ja juna-asemilla sekä enenevässä määrin myös julkisen terveydenhuollon palveluissa ja kaupoissa. Suomessa auringonkukkanauhan käyttö ei ole vielä yhtä yleistä. Finnair on hiljattain ottanut auringonkukkanauhat käyttöön lentoasemillaan.
Auringonkukkanauha voi helpottaa arkea
PAUTin Nuorten Aktivistien Paula, Aida ja Jonni käyttävät auringonkukkanauhaa esimerkiksi matkustaessaan julkisessa liikenteessä sekä kauppakeskuksissa.
– Auringonkukkanauhaa voi käyttää, jos on, mikä tahansa näkymätön sairaus tai vamma, joka ei näy päällepäin. Esimerkiksi, jos tarvitsee enemmän aikaa tai tilaa asioimiseen, kannattaa käyttää sitä. Auringonkukkanauha tekee näkymättömästä näkyvän, Paula kertoo.
Palaute auringonkukkanauhan käyttämisestä on ollut sekä positiivista että negatiivista.
-Joskus tulee vähän ugly looks, mutta jotkut on silleen, että noi on niin siistejä, Aida sanoo.
– Esimerkiksi, kun oltiin Jyväskylässä, niin useampi ihminen kysyi, onko teillä joku tapahtuma tai ollaanko jotain tiettyä porukkaa. Me kerrottiin heille, että tämä on näkymättömän vamman merkki ja me ollaan autisteja, Paula kertoo.
Nuoret toivovat, että heihin suhtaudutaan auringonkukkanauhaa käyttäessä ja muutenkin ihan kuin kaikkiin muihinkin ihmisiin. Palaute saisi olla joko neutraalia tai positiivista.
– Olisi mahtavaa, jos useampi ihminen tietäisi, mikä se nauha on. Ja, että saattaa tulla tilanne, jossa ylikuormitun paljon, ja että se otettaisiin huomioon, Paula lisää.
He toivovat, että vastaan kulkisi useampi henkilö samanlaisen auringonkukkanauhan kanssa ja että auringonkukkanauhan merkitys olisi yleisesti tiedossa oleva asia. Tietoisuuden lisääntyessä arki voisi helpottua, jos käyttämällä auringonkukkanauhaa voisi saada tarvitsemiaan mukautuksia ja ymmärrystä helpommin esimerkiksi asiointitilanteissa sekä matkustaessa.
– Käytin auringonkukkanauhaa, kun olin Viking linen laivalla. Näytin sitä henkilökunnalle, niin he ohjeistivat ja antoivat heti luvan mennä laivaan ennen muita tiettyä reittiä pitkin, etten kuormitu liikaa. Se oli hyvä juttu, Aida kertoo.
Autismikirjon ihmisten arki helpottuu merkittävästi, kun omaa avun tai mukautusten tarvetta ei tarvitse selitellä. PAUTin Nuorten Aktivistien tavoitteena on lisätä tietoisuutta autismista näkymättömänä vammana sekä auringonkukkanauhasta yleisesti. He haluavat rohkaista muitakin autisteja ja neurovähemmistön edustajia käyttämään nauhaa. Aikomuksena on tiedottaa esimerkiksi yrityksiä, kouluja ja kauppakeskuksia auringonkukkanauhan merkityksestä käyttäjälleen.
Osta oma auringonkukkanauha ja tue Nuoria Aktivisteja
PAUTin Nuoret Aktivistit myyvät auringonkukkanauhoja omalla logollaan rahoittaakseen aktivismiaan. Voit ostaa auringonkukkanauhan itsellesi noudettuna PAUTin Ihmeestä tai postitettuna suoraan kotiisi. Auringonkukkanauhan mukana tulee nuorten suunnittelema infokortti, jonka voi halutessaan täyttää ja laittaa nauhan muovitaskuun.
Hinnat ja tilausohjeet
- yksi auringonkukkanauha 9 euroa
- kolme auringonkukkanauhaa 24 euroa
- kymmenen auringonkukkanauhaa 68 euroa
- postitus 5 euroa
Tilaa ja maksa auringonkukkanauha MobilePaylla tästä linkistä. Huomioithan, että linkki avaa MobilePayn ainoastaan laitteella, johon sovellus on ladattu.
Jos sinulla ei ole MobilePay maksumahdollisuutta, maksa tilisiirrolla tilaamasi määrä auringonkukkanauhoja ja mahdollinen postitusmaksu yhdistyksen tilille:
Autismiyhdistys PAUT ry
Y-tunnus: 2098196–9
Tilinumero: FI4980001170655634
Kirjoita tilisiirron viestikenttään: auringonkukkanauha
Kun olet maksanut, lähetä postitusosoite sähköpostitse: aktivistit@paut.fi. Voit myös noutaa auringonkukkanauhan PAUTin Ihmeestä osoitteesta: Merikasarminkatu 6, Helsinki. Sovi tässä tapauksessa noutoajankohdasta sähköpostitse: aktivistit@paut.fi.
Lämmin kiitos tilauksesta ja PAUTin Nuorten Aktivistien toiminnan tukemisesta!