Paula Hautaniemi: Toivon yhteiskunnan muuttuvan niin, että neuromoninaisuus ja autismi nähdään neutraaleina asioina

Nimi: Paula Hautaniemi | Ikä: 18

Tausta: Opiskelen kolmatta vuotta lukiossa ja asun Keski-Uudellamaalla. Sain autismidiagnoosin 17-vuotiaana, mikä selkeytti monia asioita elämässäni. Autismin lisäksi minulla on diagnosoitu ADHD, (lievä) Tourette, masennus ja ahdistuneisuushäiriö. Olen läpi elämäni kokenut olevani vääränlainen erilaisuuteni vuoksi. Olen kuitenkin viime vuosina lähes ainoastaan vertaistuen (netti+oikea elämä) kautta oppinut hyväksymään ja jopa olemaan ylpeä siitä, että olen neuroepätyypillinen.

En haluaisi, että kukaan joutuu kokemaan sitä yksinäisyyttä ja inhoa itseä kohtaan, mitä minä koin teini-iässä. Minulle on siis erittäin tärkeää kertoa kokemukseni ja ajatukseni neuroepätyypillisyyteen liittyen. Suurin toiveeni olisi, että pystyisin kokemustani jakamalla saamaan edes yhden neurovähemmistöön kuuluvan tuntemaan, ettei tämä ole yksin. Minä nimittäin en välttämättä olisi tässä kirjoittamassa tätä tekstiä, jos en olisi löytänyt internetin syövereistä muita ihmisiä, joiden kokemukset kohtaavat omieni kanssa.

Millaisena koen itseni: Suurimman osan elämästäni olen kokenut, että olisin laiska, ärsyttävä ja outo. Nämä sanat, jotka ennen liitin itseeni eivät kuitenkaan kuvanneet oikeasti sitä, millainen koin olevani. Ne olivat muiden ihmisten sanoja, jotka valitettavasti muovasivat teini-ikäisen Paulan käsitystä itsestään liian paljon. Peruskouluvuosien jälkeen olen kuitenkin onneksi löytänyt muitakin adjektiiveja kuvaamaan itseäni! Olen viimeisen vuoden aikana löytänyt elämääni mahtavia uusia ihmisiä ja suhteeni pitkäaikaisiin ystäviinikin on parantunut autismidiagnoosini myötä. Ihmissuhteiden ja oman itsetuntoni parantumisen myötä olen löytänyt itsestäni monia puolia, joita en ennen uskonut edes olevan olemassa. Tänä päivänä koen olevani muun muassa utelias, oppimishaluinen, luova, rehellinen ja yhdenvertaisuuteen pyrkivä.

Ekkot: Psykologia (aihealueista erityisesti neurokirjo- ja mielenterveysjutut), aktivismi/vaikuttaminen yhteiskunnallisiin asioihin, hyperfiksaatioita: dinosaurukset ja piirtäminen/taide, politiikka.

Muut asiat, joista nautin: Taiteen tekeminen, läheiset ihmiset, stressilelut ja stimmailu, Sushi.

Muuta tärkeää minusta: Sanon asiat usein suoraan ja innostuessani puhun liian nopeasti ja muiden mielestä hyökkäävällä äänensävyllä. Tämä aiheuttaa väärinkäsityksiä ihmissuhteissa. Lisäksi puhun paljon ja en aina ymmärrä, mikä olisi hyvä aika lopettaa. lol.

Olen entinen urheilija ja urheilu oli yli 10 vuotta iso osa elämääni, mutta kuormituksen takia jouduin jättäytymään pois jalkapalloharrastuksen parista, enkä ole sen jälkeen löytänyt urheilun iloa uudestaan. Toivottavasti se joku päivä löytyy vielä…

Olen suhteellisen hyvä koulussa (paitsi matikassa) ja lempiaineitani lukiossa ovat muun muassa psykologia (yllätys), englanti ja äidinkieli (oon btw käynyt kohta kaikki meidän lukion psykan kurssit). Rakastan ilmaista itseäni puhumalla ja kirjoittamalla, mutta kuormittuneena itseni ilmaiseminen on hankalaa.

Mitä toivon muuttuvan tässä maailmassa? Toivon, että maailma ja vallitseva yhteiskunta muuttuuvat siihen suuntaan, että neuromoninaisuus ja autismi nähdään neutraaleina asioina. Toivon myös, että yhteiskunnan rakenteet muuttuvat meille sopivammiksi. Tämän hetkiset rakenteet on rakennettu neurotyypillisille aivoille (tosin ne eivät aina sovi nenteillekkään, koska nyky-yhteiskunta on ihan liian suorituskeskeinen) eikä moninaisille tavoille olla, ajatella ja hahmottaa maailmaa jää lainkaan tilaa. Koulu- ja työmaailmassa on valtavasti parannettava, jotta me “nepsyt” pystymme olemaan yhdenvertaisessa asemassa tässä yhteiskunnassa.

Loistaaksemme mahtavina omina itsenämme tarvitsemme toimivat palvelut (resurssit) ja yhteiskunnan mukautumisen tarpeisiimme. Esimerkiksi ihmisten kanssa työskentelevien kattava kouluttaminen neurokirjon asioissa on välttämätöntä, jotta meidät pystytään ottamaan huomioon ja meitä pystytään tukemaan. Tärkeää on myös yhteiskunnallisella tasolla tiedostaa se fakta, että 10% väestöstä ovat yhteiskunnan neuronormatiivisten rakenteiden vuoksi alisteisessa asemassa, eivätkä täten pysty täyttämään potentiaaliaan. Ilman ongelman tiedostamista muutosta ei voi tapahtua! Ensimmäinen muutos on siis se, että valtaa pitävät ihmiset kuuntelevat mitä esimerkiksi meillä Nuorilla Aktivisteilla on sanottavana!

PAUT Nuoret Aktivistit

Lue muita kirjoituksia

Kolumni

Erilaiset aivot

"Mitä viisi- tai kaksitoistavuotias autisti kertoisi itsestään ja autismistaan? Mitä sanoja lapsi käyttäisi? Vaikuttaisiko lapsen minä-viesti aikuisen toimintaan? Jos vaikuttaisi, miten?", kysyy Maarit Kuoppala kolumnissaan.

Autismi

Jätä maski eteiseen, tule PAUTin Ihmeeseen: Hyvää autismitietoisuuden viikkoa

"Yhteiskunnan kuormittavuuden lisääntyessä tarvitsemme turvallisempia tiloja, joiden eteiseen voi jättää maskinsa edes pieneksi hetkeksi. Olemme iloisia voidessamme vastata tähän tarpeeseen avaamalla uuden tilamme, PAUTin Ihmeen tällä viikolla." Lue artikkelista, mitä turvallisempi tila tarkoittaa PAUTille.

Autismi

Empatiakuilun ylittämiseksi tarvitaan siltoja

"Empatiakuilu syntyy siitä, että kuilun molemmilla puolilla on sama tai samansuuntainen tavoite, johon pyrkimisessä ei kuulla tai huomioida jokaista siihen osallista ihmistä sellaisena kuin hän on", kertoo Maarit Kuoppala.

Siirry takaisin sivun alkuun