Hyvät PAUTin jäsenet,
uusi puheenjohtaja esittäytyy, hei vaan kaikille! Nimeni on Pia Karasjärvi, olen suomalaisitalialainen kolmen lapsen äiti Vantaalta. Olen ollut PAUTin hallituksen jäsen yhdistyksen perustamisesta saakka, toimin lisäksi vertaisohjaajana sekä varajäsenenä Autismiliiton hallituksessa. Yhdistystoiminta onkin ollut monta vuotta lähellä sydäntäni.
Minusta on hienoa aloittaa puheenjohtajana PAUTissa, koska meillä on aivan mahtava ja asiantunteva työntekijätiimi sekä hallitus. Työntekijöiden ja vuoden 2024 hallituksen tiedot löydät tästä linkistä.
Yhdistystoiminnan lisäksi toimin väitöskirjatutkijana Vaasan yliopistossa. Pääaineeni on viestintätiede, ja tutkimuksen aiheeni on saavutettavuus. Digitalisoituvassa maailmassa on tärkeää, että palvelut ovat kaikille saatavilla yhdenvertaisesti. Verkkosivujen saavutettavuuden lisäksi tärkeitä ovat myös kognitiivinen ja kielellinen saavutettavuus, joita ilman kaikkien osallisuutta ei voida taata.
Kehitän jatkuvasti omaa osaamistani ja siksi minulle on tärkeää tukea myös yhdistyksemme kasvua ja kehitystä. Vuosien varrella olen kuullut olevani helposti lähestyttävä, huolellinen ja kuunteleva, samalla kuitenkin tehokkaasti päätöksiä tekevä ja eteenpäin katsova.
Vuonna 2024 PAUTille on tärkeää, että autistien ja heidän läheistensä ei tarvitse jäädä yksin sellaisessa yhteiskunnassa, jossa heidät nähdään poikkeavina ja hankalina. PAUT tarjoaa autisteille ja heidän läheisilleen turvallisen tilan käydä keskustelua siitä, miten selvitä tässä enemmistön luomassa yhteiskunnassa, sekä jakaa vapaasti kokemuksia siitä, miltä tuntuu olla osana vähemmistöä. Lisätietoa toiminnastamme löydät tästä linkistä.
Haluan kuunnella teitä jäseniämme ja teidän tarpeitanne sekä toiveitanne. Rohkaisen kaikkia teitä aktiivisesti mukaan toimintaamme! Hyödyntämällä hallituksen, työntekijöiden, ja jäseniemme vahvuuksia voimme saavuttaa yhdessä vaikka mitä!
Lopuksi haluan kertoa, että olen todella innoissani siitä, että tiistaina 30.1. on vihdoinkin Neurotyypit -dokumenttielokuvan ensi-ilta DocPointissa. Tätä elokuvaa on kyllä odotettu! Lisätietoa elokuvasta, jossa kerrotaan aktivistin Aidan, äitinsä Johannan, ja Nuorten Aktivistien tarina, löydät tästä linkistä.
Ystävällisin terveisin,
Pia Karasjärvi