Aloitin sosionomiopinnot, koska olin huomannut sosiaali- ja terveyspalveluissa merkittävän haasteen. Haaste oli kommunikaatio neurotyypillisten työntekijöiden ja autistien sekä muun neurovähemmistön välillä. Olin kuullut liian monelta läheiseltä ja tutulta, että palveluissa asioidessa käteen jää usein tunne siitä, ettei työntekijä ole täysin ymmärtänyt, mitä hänelle on kerrottu.
Tämä tuntui erityisen kummalliselta, kun tällaisista kokemuksista kuuli henkilöiltä, jotka omasta näkökulmastani olivat loistavia kommunikoijia. Tulin siihen lopputulokseen, että minun on helppo ymmärtää ihmisiä, joiden aivot ajattelevat luonnostaan samankaltaisesti kuin minun. Voiko siis olla, että palveluissa aiheutuu tarpeetonta kitkaa neurovähemmistölle vain sen takia, että työntekijät edustavat eri neurotyyppiä kuin asiakkaat?
Autismi auttaa kohtaamaan autistin
Olen ollut sosiaalialalla vasta hetken, ja minulla on jo nyt lukuisia esimerkkejä siitä, miten se, että olen autisti, on tehnyt minusta paremman työntekijän autistiasiakkailleni.
Sosionomiopinnoissa opiskeltiin esimerkiksi sosiaalialan etiikkaa ja lainsäädäntöä. Opimme lisäksi sopivanlaisista äänenpainoista, kehonkielestä, kielestä sekä muista sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyvistä tekijöistä. Tarkoituksena oli oppia luomaan mahdollisimman ammattimainen tunne asiakkaalle. Nämä opetustuokiot tuntuivat minusta osin hyödyllisiltä ja osin siltä, että meille opetettiin oman persoonan piilottamista työssä.
Olen huomannut, että autistiasiakkaiden kanssa nimenomaan itsensä peittäminen ja tarkkaan harkittu kehonkieli voi tuntua niin keinotekoiselta, ettei asiakas pysty rentoutumaan työntekijän kanssa. Tämä liittyy mielestäni osin siihen, että paljon maskaava, eli autismipiirteitään piilottava autisti voi pyrkiä peilaamaan työntekijän käytöstä. Työntekijä on hänen esimerkkinsä sille, miten kohtaamistilanteessa käyttäydytään.
Toinen syy on se, että autistit prosessoivat taustainformaatiota neurotyypillisiä enemmän, jolloin keinotekoisuutta ei välttämättä havaita aktiivisessa mielessä, mutta sen tuntee kehossa epämukavuuden tunteena. Monet autistit ovat tottuneita piilottamaan omat piirteensä neurotyypillisessä seurassa, mutta pystyvät rentoutumaan neurovähemmistön ihmisten lähellä.
Olen huomannut harjoitteluissani sekä töissäni, että autistiasiakkaat suhtautuvat minuun erilaisella lämmöllä ja rentoudella, kun olen tapaamisissa oma itseni, vaikkakin ammattilaisen roolissa. Esimerkiksi se, että en peittele katsekontaktin ajoittaista haastavuutta itselleni, enkä estä itseäni stimmaamasta tarpeen tullen, rentouttaa meitä molempia. Saatan antaa ammattilaisen roolin lipsua pieneksi hetkeksi ja kertoa samaistuvani johonkin kokemukseen, jos uskon, että se auttaa asiakasta ymmärtämään, että minä todella ymmärrän häntä.
Lisäksi olen kuullut monelta ammattilaisen roolissa kohtaamaltani autistilta, että heistä on helppo puhua minulle, koska tunnen sanaston ja tiedän intuitiivisesti, miltä heistä tuntuu. Minulle ei tarvitse selittää, mitä on maskaus, stimmaus, toiminnanohjaus, melttari, shuttari tai ekko. Koska tiedän, miltä aistiylikuormitus tuntuu, minulle on itsestään selvää, että aistiherkkien asiakkaiden kanssa minun on työntekijänä rajoitettava aistikuormitusta. Tämän voi oppia esimerkiksi opinnoissa tai työkokemuksen kautta, mutta on helpompaa ehdottaa meluisasta tilasta poistumista jo ennen kuormituksen kasaantumista vuoreksi, kun itse tunnen saman kuormituksen alkavan.
Minulla on ollut elämäni aikana paljon samoja kokemuksia kuin autistiasiakkaillani. Neurotyypillinen työntekijä voi ymmärtää neurovähemmistön ihmisiä hyvinkin syvällisellä tavalla ja toimia työssään täysin oikein. Autistina usein kuitenkin ymmärrän toista autistia neurotyypillistä helpommin. Olen monesti pystynyt pääsemään asian ytimeen jo muutamalla minulle itsestään selvällä kysymyksellä. Koen, että minulla on autistina tässä asiassa neurotyypilliseen työntekijään verrattuna etumatka.
Kokemuksiani ja havaintojani tukee myös Damian Miltonin kehittämä Empatiakuilu-teoria (double empathy problem). Sen mukaan autistit kohtaavat haastavia kommunikaatiotilanteita osittain, koska autistien ja neurotyypillisten väliltä puuttuu molemminpuolinen ymmärrys toisen henkilön neurotyypistä. Teorian mukaan autistit pystyvät ymmärtämään toisiaan helpommin kuin neurotyypillisiä ihmisiä. (Milton, 2012) Muidenkin uusien tutkimusten mukaan autistit kommunikoivat keskenään tehokkaasti ja ymmärtävät toistensa näkökulmia hyvin. (Crompton ym., 2020)
Tukea autistien kouluttautumiseen sote-alalle
Monilla on autismista sellainen käsitys, että sosiaaliset tilanteet tuottavat tietynlaisia ja merkittäviä haasteita jokaiselle autistille. Lisäksi moni ajattelee, että haasteet esiintyvät lähes samalla tavalla. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa. Moni autisti on verbaalisesti ja sosiaalisesti lahjakas sekä hyvin soveltuva työskentelemään myös sote-aloilla, erityisesti toisten autistien ja muun neurovähemmistön kanssa.
Autistien kouluttautumista sote-kentälle tulisi tukea sekä poliittisesti että opinnoissa. Autistit ovat merkittävä voimavara, joka jää yhteiskunnassamme usein käyttämättä. Tukemalla autistien mahdollisuuksia työskennellä ja kouluttautua sote-kentälle parannetaan samalla meidän hyvinvointia. Lisäksi säästetään sairauslomista ja muista terveydenhuollon kuluista, joita työttömyys, köyhyys ja ulkopuolisuus aiheuttavat meille. Yhteiskunta hyötyy, kun sote-kentälle saadaan lisää arvokkaita työntekijöitä ja valtiolle verotuloja. Tämä parantaa myös palvelun laatua autistiasiakkaille, jotka tarvitsevat muiden autistien ymmärrystä, tukea ja yhteisöä hyvinvointinsa ylläpitämiseksi tai saavuttamiseksi.
Lähteet:
Milton, D. On the Ontological Status of Autism: the ‘Double Empathy Problem’ (2012) https://kar.kent.ac.uk/62639/1/Double%20empathy%20problem.pdf
Crompton, J., Ropar, D., Evans-Williams, C., Flynn, E., Fletcher-Watson, S. (2020) Autistic peer-to-peer information transfer is highly effective. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7545656/
Makte Muuri
sosionomi | PAUTin vapaaehtoinen
