Jutta Kastinen: Haluan auttaa ihmisiä löytämään omat oikeutensa

Oikeustieteen maisteri, Jutta Kastinen (kuvassa), aloitti työt PAUTin lakiasiantuntijana toukokuussa 2024.

kuva: Sanna Anttila

Valmistuin vuonna 2023 oikeustieteen maisteriksi. Tuntui omalta lähteä opiskelemaan oikeustiedettä, koska minulla on aina ollut vahva oikeudentunto.  Minulla on kova tarve puolustaa haavoittuvaisessa asemassa olevia ja samalla tehdä omalla elämälläni jotain hyvää.

Perus- ja ihmisoikeuskysymykset ovat kiinnostavia, tein kandityöni eutanasiasta ihmisoikeuskysymyksenä. Olen ollut aina kiinnostunut neurotieteestä ja pro gradu -tutkielmani aihe liittyi neuroteknologiaan sekä neuro-oikeuksiin. Syvennyin ja kiinnostuin gradua tehdessäni myös vammaisoikeuksista.

Esimerkiksi vammaisyleissopimuksen tuntemuksesta onkin ollut hyötyä työssäni PAUTin lakiasiantuntijana. Teen työssäni laidasta laitaan kaikkea, mikä liittyy oikeuteen. Olen käsitellyt työssäni muun muassa yhdistysoikeutta, sosiaalioikeutta, perus- ja ihmisoikeuksia sekä vammaisoikeuksia. Teen myös esimerkiksi koulutussuunnittelua ja kouluttamista sekä kirjoitan artikkeleita verkkosivuillemme.

Paras puoli työssäni on se, että tämä ei ole sellaista kasvotonta juridiikkaa vaan pääsen näkemään ja kohtaamaan niitä ihmisiä, joiden kanssa ja joiden eteen teen työtä. Työskentelin aiemmin oikeus- ja kulttuuriministeriössä. Sain siellä kattavan kuvan esimerkiksi siitä, miten lainvalmisteluprosessi toimii käytännössä ja miten kannattaa tuottaa vaikuttavaa sisältöä esimerkiksi lausuntopalveluun. Se on kuitenkin työympäristönä hyvin erilainen. Ajatus siitä, että haluan työskennellä neurovähemmistön oikeuksien edistämiseksi, on vain vahvistunut lähiaikoina.

Vapaa-ajalla päästän taiteellisen puoleni valloilleen: olen piirtänyt ja maalannut pienestä pitäen. Viime vuosina olen innostunut valokuvauksesta, se auttaa tyhjentämään mielen, kun kävelen luonnossa ja kuvaan kukkia, lintuja ja hyönteisiä. Koen taiteen tekemisen mukavaksi vastapainoksi pykäliin ja muihin sääntöihin perustuvalle juristin työlle.

kuva: Jutta Kastinen

Kissani kanssa löhöily on paras palautumiskeinoni. Yhteinen aamurutiinimme on, kun istun sohvalla syömässä aamupalaa ja kissa tulee syliini nukkumaan hetkeksi.

Unelmieni yhteiskunnassa neurovähemmistön haasteet otettaisiin tosissaan. Kaikkien tarpeet huomioitaisiin yhdenvertaisesti ilman vähättelyä. Sotepalvelut kulkevat tietyissä budjettiraameissa, mutta silti nämä asiat ovat pitkälti arvovalintoja. Toivon yhteiskuntaa, jossa jokainen voi olla sellainen kuin haluaa, ilman muiden tuomitsemista.

Yhteiskunnassamme on olemassa ideaalit perus- ja ihmisoikeuksista sekä esteettömyydestä ja saavutettavuudesta. Toivoisin, että ne eivät jäisi vain lain kuolleiksi kirjaimiksi. Nuo asiat eivät toteudu kaikkien kohdalla ja se pitää tehdä näkyväksi, jotta asia muuttuisi. Aidossa hyvinvointiyhteiskunnassa myös neurovähemmistöllä läheisineen olisi hyvä olla.

Koen neuromoninaisuuden edistämisen ja neurovähemmistöjen oikeuksien turvaamisen erittäin tärkeäksi. Haluan työlläni auttaa ihmisiä löytämään omat oikeutensa ja käyttämään niitä. Sitä pääsen tekemään esimerkiksi tänä syksynä kehittämässämme oikeudet ja työkalut autistin yhdenvertaiseen elämään –koulutuskokonaisuudessa. Jos osallistut siihen, toivoisin rakentavaa palautetta kurssista, jotta voimme kehittää siitä entistä paremman.

Tavoitat minut parhaiten sähköpostitse osoitteesta: jutta.kastinen@paut.fi. Toivottavasti tavataan PAUTin Ihmeessä!

kuva Jutasta jolla hartioille ruskea tukka ja sininen pusero

Jutta Kastinen

lakiasiantuntija

Lue muita kirjoituksia

Mielipide

Autistit sosiaalialalle töihin: kommunikaatio toimii

"Olen huomannut, että autistiasiakkaat suhtautuvat minuun erilaisella lämmöllä ja rentoudella, kun olen tapaamisissa oma itseni, vaikkakin ammattilaisen roolissa. Esimerkiksi se, että en peittele katsekontaktin ajoittaista haastavuutta itselleni, enkä estä itseäni stimmaamasta tarpeen tullen, rentouttaa meitä molempia," kirjoittaa sosionomi Makte Muuri mielipidekirjoituksessaan autistien soveltuvuudesta sote-alan työtehtäviin.

Uutiset

Lisätietoa esityksestä erota Autismiliiton jäsenyydestä

"Päätös käsitellä Autismiliiton jäsenyyttä on herättänyt keskustelua ja voimakkaitakin reaktioita, joihin emme olleet varautuneet. Varsinkin eettisistä ja aatteellisista eroavaisuuksista, jotka ovat johtaneet siihen, että PAUTin hallitus esittää jäsenilleen Autismiliitosta eroamista, on pyydetty lisätietoa. Haluan avata nyt tarkemmin ne syyt, jotka ovat johtaneet päätökseemme esittää eroa", kirjoittaa PAUTin puheenjohtaja Pia Karasjärvi asiaa avaavassa artikkelissa.

Vaikuttaminen

Yhteisössä on voimaa – PAUT jäsentensä valtaistajana

"Valtaistamisessa on kyse siitä, että yksilöt tai ryhmät saavat otteen omasta elämästään ja siihen liittyvästä päätöksenteosta," kirjoittaa PAUTin puheenjohtaja Arto Bäckström. Tässä artikkelissa hän kertoo, mitä valtaistaminen PAUTin toiminnassa tarkoittaa käytännössä.

Siirry takaisin sivun alkuun