(c)Jutta Kastinen

Neurovähemmistö-aktivisti Anni Haapala on Otaniemen lukiosta valmistunut ylioppilas. Annin unelmana on opiskelu ja työura biolääketieteen parissa. Unelma on astetta lähempänä toteutumista, sillä Anni on saanut opiskelupaikan Itä-Suomen yliopiston lääketieteen laitoksen biolääketieteen yksiköstä.

– En ole vielä pystynyt aloittamaan opiskelua siellä. Tavoitteena olisi ensi syksynä aloittaa opinnot, jos kuntoni olisi jo sellainen, että pystyisin aloittamaan, hän toivoo.

Annin piirros unelmatyöstä biolääketieteen parissa

Anni ei pysty tällä hetkellä olemaan työelämässä tai opiskelemassa. Hän tekee sen sijaan aktivismia neurovähemmistön hyväksi PAUTin Nuoret Aktivistit -vaikuttajaryhmässä.

Neuromoninainen työelämä tarkoittaa Annille työelämäympäristöä, johon myös neurovähemmistöön kuuluvat ihmiset pystyvät osallistumaan yhdenvertaisesti.

– Tämä voi tarkoittaa aistiesteettömyyttä tai mukautettuja työtehtäviä. Neuromoninaisesta työelämästä hyötyvät kaikki, ei vain neurovähemmistö.

Anni ja muut PAUTin Nuoret Aktivistit ovat mukana Töitä kirjolla -tapahtumassa 7.11. klo 10-14 Helsingissä ja verkossa. Nuoret järjestävät tapahtuman osallistujille hiljaisen stimmaus- ja venyttelytauon klo 11. Lue lisää tapahtumasta ja ilmoittaudu tästä linkistä.

PAUT-toimisto

Kiitos, että otat yhteyttä ei kiireellisissä asioissa sähköpostitse. Pyrimme vastaamaan viikon sisällä.

Lue muita kirjoituksia

Töitä kirjolla

Tasapainoa työn ja muun elämän välille

NARRATE-hankkeessa työskentelevällä Luigi Frezzalla on sekä hyviä että huonoja kokemuksia työnhausta Italiassa. Kun hän haki tehdastyöhön, dynaamisuus ja halu oppia olivat työnhakijan tärkeimpiä ominaisuuksia. Ei tarvinnut osata asioita valmiiksi työnhakuvaiheessa ja se oli hyvä asia. Huono työnhakukokemus syntyi työnantajan ennakkoluuloista ja syrjinnästä. Luigi esittelee Narrate-hanketta Töitä kirjolla -tapahtumassa 7.11. englanniksi.

Uutiset

LähiTapiolan tukitonni Nuorten toimintakalenterille

PAUTin autismi- ja neurokirjon nuorten oma vertaistuki- ja harrasteryhmä, "Nuorten toimintakalenteri", on valittu LähiTapiola Pääkaupunkiseudun yhden tuhannen euron arvoisen LähiLahjoituksen saajaksi. Sydämelliset kiitokset äänestäneille ja lämpimät onnittelut Nuorille!

PAUT esittäytyy

Paula Hautaniemi: Toivon yhteiskunnan muuttuvan niin, että neuromoninaisuus ja autismi nähdään neutraaleina asioina

PAUT esittäytyy -artikkelisarjassa pääset tutustumaan PAUTilla vaikuttaviin aktivisteihin, vapaaehtoisiin, luottamushenkilöihin ja työntekijöihin. Artikkelisarjan aloittavat PAUTin Nuoret Aktivistit. Paula Hautaniemi on oppinut vertaistuen avulla hyväksymään autisminsa.

Siirry takaisin sivun alkuun